Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Minä, Camu ja Camun viimeinen kerta kehässä

Hei!

Olen Päivi Silvendoin ja kasvatan japaninpystykorvia kennelnimellä Don Camu's. Asumme Raumalla isossa omakotitalossa luonnonrauhassa. Perheeseeni kuuluu koirien lisäksi avomies Heikki, lapset Oskari (-98), Valtteri (-01), iltatähtemme Aliisa (-14), sekä Heikin lapset, Vilho (-01) ja Fanni (-04). Koko perheemme harrastus tai paremminkin elämäntapa on ihanat huiskumme ja niiden kanssa touhuaminen.

Oma suhteeni koiriin on alkanut jo kohdussa, vanhempani ottivat irlanninsetteri nartun puoli vuotta ennen syntymääni, eli kirjaimellisesti olen kasvanut koiran kanssa. Ani oli paras kaverini ensimmäiset 4 vuotta, opin koiran kanssa kävelemään, leikkimään ja syömään. Äitini mukaan olen kasvanut koiran nappuloilla, koiran syödessä minun ruokani. Ani ilostutti elämäämme 12 vuotta ja siirtyi sateenkaarisillalle, kun koiralla todettiin nisäsyöpä ilman hoitomahdollisuutta.

Vuoden olimme ilman koiraa, tämän vuoden aikana tutustuin moniin rotuihin ja harrastusmuotoihin, varmasti kaikki lähiympäristöjen koiranomistajat ja koirakerhot olivat lopen kyllästyneitä innokkaaseen esiteiniin, mutta aika oli opettavaista, kiitokset vaan heille, jotka silloin jaksoivat vastailla kysymyksiini ja lainasivat omia koiriaan!

Koirakuumeen kasvaessa hurjiin mittoihin, toin kotiin löytökoiran, jonka alkuperäistä kotia ei yrityksistä huolimatta löytynyt. Näin perheeseemme muutti nuori, vilkas ja vallaton uros. Ben oli ilmeiseti sekarotuinen, vaikkakin eläinlääkäri oli sitä mieltä, että kyseessä olisi ollut bordercollie. Ben oli kokenut kovia, koira oli tullessaan erittäin aliravittu ja selvästi pahoinpidelty. Ajan kuluessa, hurjien työtuntien, tasapainoisen ravinnon ja rakkauden ansiosta Benistä kehkeytyi uskomattoman kiltti, tottelevainen ja mahtava perhekoira. Tämä koira opetti minulle paljon kärsivällisyyttä, rajojen ja rakkauden merkityksen ja myös johdonmukaisuutta. Benin kanssa emme varsinaisesti harrastaneet mitään, mutta koetimme kyllä jopa paimentamista, mikä olikin pojan hyödyllinen taito. Mökkinaapureiden lampaita kävimme useamman kerran pelastamassa niiden karattua. Iän karttuessa ja muuttaessani pois lapsuudenkodista Ben risteili minun ja vanhempieni välissä, kukaan ei ollut valmis luopumaan tästä herrasmiehestä. Into harrastuksiin ja varsinkin näyttelyihin kasvoi taas, näihinhän Ben ei voinut osallistua, siihen aikaan ei vielä ollut x-rotuisille kilpailuoikeuksia. Haaveilin puhdasrotuisesta bordercolliesta, mutta silloin vielä kovin harvalukuinen rotu oli nousemassa suosioon ja pentuja oli todella vaikea saada.

Yhteensattumien ja jopa pienen vahingon kautta minulle tarjottiin japaninpystykorvan pentua. Pentu tuli "kokeeksi" meille ja hups, ennenkuin huomasinkaan, kiitos mahtavan kasvattajan ja opiskelijan budjetille sopivan maksusuunnitelman, minulla oli oma ihana japaninpystykorvauros! Uskomatonta, että minä, joka olin aina ollut sitä mieltä, että koiran kuuluu olla "koiran" kokoinen, olin täysin myyty tähän pieneen pakkaukseen, joka oli suuri koira pienessä koossa. Karipian Amfitryon (s.-95) oli ensimmäinen ihka oma koirani ja ensimmäinen, jonka kasvua sain seurata pennusta asti. Camun kanssa teinkin sitten kaikki mahdolliset virheet ja kokeilimme lähes kaikkia harrastusmuotoja, alkeistoko ja agility oli pääjuttumme, mutta pääsimme kokeilemaan myös hakua ja jälkeä. Vilkas, touhukas, ystävällinen, mutta myös oman tahdon omaava "kähkötin" oli haasteellinen, mutta myös erittäin palkitseva kaveri.

Camun myötä avautui myös näyttelyiden ihmeellinen mailma, joka on sittemmin vienyt täysin mukanaan. Camu pärjäsi näyttelyissä hyvin, vielä vanhana vaarina pärjäsi hyvin nuorempien joukossa. Vielä viimeisenä kesänä, ollessaan 14v, sijoittui bis-veteraani kehässä. Camun ansiosta japsit ovat vieneet täysin sydämeni ja taisi tämä herra olla "Se Oikea" koira minulle. Jouduin tekemään raskaan päätöksen ja luopumaan Camusta 2.2.2010, vanhuus ei tule yksin ja vaivat haittasivat vaarin jokapäiväistä elämää, joten päätin, että rakkaan ystävän ei tarvitse kärsiä, varsinkaan kun ikiliikkujani ei vanhentunut mieleltään, pää olisi mennyt kovempaan kuin kroppa antoi periksi. Kiitos Minna tästä ihanasta jätkästä!

Tällä hetkellä elämäämme ilostuttaa kolme valkoista hännänheiluttajaa. Emmi, Noblewhite Prima Vera, joka on A- ja C-pentueiden emä. Emmi on oikea sylikoira, hellyyttä ei ole ikinä liikaa ja tämä rakkauspakkaus rakastaa niin ihmisiä kuin koiriakin. Aimi, Don Camu's Aimi Fan, joka on ensimmäinen oma kasvattini, on perheemme pelle. Camu -isukilta tämä tyttö on perinyt paljon, eikä vähiten vauhtia ja hännän heiluttamista. Uusimpana tulokkaana meitä ihastuttaa Fuji-San Yakusoku, Voitto Ilmari Jokunen, tuttavallisemmin Jokunen, josta saan kiittää Satua. Jokunen on meidän lellikki, iskän ja mamin silmäterä joka selvästi saa erioikeuksia luonteensa vuoksi. Poika seuraisi minua vaikka puuhun ja jo monta huvittavaa tilannetta ollaan koettu tämän touhukkaan, osallistuvan ja hieman jopa "ripustautuvan" pojan kanssa. 

©2019 Esittely | Kennel Don Camu's - suntuubi.com